Tilaa

Bourgogne Chardonnay 2021 Magnum

Aline Beauné on uusi mutta jo paljon huomiota herättänyt viinintekijä Montagnystä, Bourgognesta. Alinella on vankka tausta viinin tekemisestä muiden tuottajien palveluksessa. Vuonna 2018 hän päätti lähteä toteuttamaan unelmaansa ja perusti oman viinitilan. Aline sai käyttöönsä vanhempiensa 5 hehtaarin viinitarhat, joiden rypäleet oli aiemmin myyty osuuskunnalle.

Aline Beauné kehittää jatkuvasti toimintaansa ja tavoittelee yhä parempia viinejä. Pyrkimys on siirtyä viinintuotannossa yhä luonnonmukaisempaan suuntaan. Vuonna 2020 hän siirtyi käyttämään villihiivoja viinin käyttämisessä ja tätä tapaa on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa. Luomusertifikaatin tila tulee hankkimaan lähivuosina. Aline on myös kiinnostunut kokeilemaan biodynaamisia viljelytapoja.

Aline Beauné kypsyttää viininsä 12kk ajan pääasiassa vanhoissa, suurissa tammitynnyreissä ja osittain terästankeissa. Premier cru -viineissä noin 15% viinistä kypsytetään uusissa tammitynnyreissä.

Montagnyn kylä sijaitsee Côte Chalonnaisin eteläosissa. Suuri osa alueen viinitarhoista on premier cru -luokiteltuja. Maaperä on täällä saman tyyppinen kuin Chablis’n alueella. Aline Beaunén viineissä korostuvatkin hyvät hapot ja mineraalisuus.

Tuottaja Aline Beauné
Maa / Alue Ranska - Bourgogne
Pullokoko 1,50l
Hinta